Kun kalenteri on täynnä asiakastyötä, sisältöjen tekeminen jää helposti iltaan, viikonloppuun tai kokonaan tekemättä. Siksi tekoälyavusteinen sisällöntuotanto kiinnostaa nyt monia pienyrittäjiä. Se voi aidosti nopeuttaa työtä, mutta vain silloin, kun sen rooli on oikea: apuri, ei autopilotti.

Moni yrittäjä toivoo tekoälyltä yhtä asiaa - että joku ottaisi sisällöntuotannon pois omalta työlistalta. Ymmärrettävä toive, mutta käytännössä parhaat tulokset syntyvät harvoin niin, että painetaan nappia ja julkaistaan valmis teksti. Jos tavoite on näkyä Googlesta, erottua asiantuntijana ja saada oikeita yhteydenottoja, sisältöjen pitää perustua omaan osaamiseen, asiakkaiden kysymyksiin ja liiketoiminnan tavoitteisiin.

Olen ollut itse pitkään sitä vastaan, että blogitekstejä julkaistaan puhtaasti sen perusteella, miten chatGPT ehdottaa - sillä se ei tunne oikeasti avainsanoja, joita haetaan suomessa paljon. Olen kuitenkin löytänyt erään asiakkaani (kiitos, mikäli tätä luet) kautta yhden toimivan AI-sovelluksen, jonka tehosta olen jopa hieman iloisesti yllättynyt 👉 esittelen sen tämän kirjoituksen lopussa.

Mitä tekoälyavusteinen sisällöntuotanto oikeasti tarkoittaa?

Tekoälyavusteinen sisällöntuotanto ei tarkoita sitä, että tekoäly hoitaisi ajattelun puolestasi. Se tarkoittaa, että käytät tekoälyä tukena niissä vaiheissa, jotka vievät aikaa tai jumittavat työn etenemistä.

Se voi auttaa esimerkiksi aiheen rajaamisessa, otsikkoluonnoksissa, sisältörungon tekemisessä, näkökulmien vertailussa tai ensimmäisen luonnoksen kirjoittamisessa. Lisäksi siitä voi olla hyötyä vanhojen tekstien tiivistämisessä, asiakaskieltä muistuttavien kysymysten listaamisessa ja sisältöideoiden jatkokehittelyssä.

Oleellinen ero on tässä: tekoäly voi nopeuttaa sisällöntuotantoa, mutta se ei tunne yrityksesi asiakkaita samalla tavalla kuin sinä. Se ei tiedä, mikä vastaväite estää ostoa, millä sanoilla asiakkaasi kuvaavat ongelmaansa tai mikä erottaa palvelusi kilpailijoista. Juuri nämä asiat luovat sisältöön sen henkilökohtaisen ja persoonallisen auktoriteetin, joka rakentaa yrityksesi luottamusta asiakkaitasi - sekä Googlea - kohtaan.

Missä ja miten tekoäly auttaa pienyrittäjää eniten?

Yleisin hyöty on puhtaasti ajansäästö. Kun tyhjän sivun syndrooma helpottaa, sisältöjä tulee tehtyä tasaisemmin. Se on tärkeää erityisesti silloin, kun verkkosivujen näkyvyyttä rakennetaan pitkäjänteisesti eikä markkinointi voi nojata jatkuvaan somenäkyvyyteen.

Toinen iso hyöty liittyy ideointiin. Monella asiantuntijayrittäjällä on paljon osaamista, mutta sen pukeminen hakukelpoisiksi aiheiksi on vaikeaa. Tekoäly voi ehdottaa erilaisia näkökulmia samaan aiheeseen ja auttaa näkemään, miten yhdestä palvelusta syntyy useita hyödyllisiä sisältöjä eri hakuaikeisiin.

Kolmas hyöty on sisällön jäsentäminen. Jos tiedät mitä haluat sanoa, mutta tekstistä tulee helposti rönsyilevä, tekoäly voi auttaa rungon rakentamisessa. Tämä on erityisen hyödyllistä blogiartikkeleissa, palvelusivuissa ja usein kysytyissä kysymyksissä, joissa selkeä rakenne palvelee sekä lukijaa että hakukonetta.

Hyötyä syntyy myös silloin, kun käytät tekoälyä muokkaamiseen etkä pelkkään kirjoittamiseen. Voit pyytää sitä selkeyttämään liian pitkää kappaletta, ehdottamaan napakampia väliotsikoita tai nostamaan tekstistä esiin kohdat, jotka kaipaavat tarkennusta. Silloin oma asiantuntijuutesi pysyy sisällön ytimenä.

Missä tekoälyavusteinen sisällöntuotanto menee pieleen?

Yleisin virhe on uskoa, että nopeus tai runsas julkaisutahti yksin riittää. Jos julkaiset geneerisiä tekstejä, jotka kuulostavat samanlaisilta kuin kymmenet muut, et rakenna luottamusta etkä vahvaa löydettävyyttä. Google ei palkitse pelkkää tekstimassaa ja lukija huomaa yllättävän nopeasti, milloin sisältö on kirjoitettu ilman oikeaa näkemystä aiheesta.

Toinen ongelma on epätarkkuus. Tekoäly voi esittää asiat vakuuttavasti, vaikka mukana olisi asiavirheitä, vanhentunutta tietoa tai liian suuria yleistyksiä. Tämä korostuu asiantuntijapalveluissa, joissa uskottavuus sekä luottamus on suoraan yhteydessä myyntiin.

Kolmas kompastuskivi liittyy hakukoneoptimointiin. Tekoäly osaa kyllä tuottaa tekstiä avainsanan ympärille, kunhan se vain tunnistaisi oikeat avainsanat, eikä se automaattisesti ymmärrä, mihin hakuaikeeseen sivun pitäisi vastata tai miten sisältö tukee sivuston kokonaisuutta Siksi tekoälyllä tehty teksti voi kuulostaa varsin hyvältä, vaikka se ei palvelisi oikeastaan laisinkaan.

Tekoäly & SEO - hyvä pari, jos pohjatyöt on kunnossa

Moni kysyy minulta, heikentääkö tekoälyllä tehty sisältö näkyvyyttä Googlessa? Yksinään tekoälyn käyttö ei ole ongelma, vaikka Google tunnistaakin sen käytön. Ongelma syntyy silloin, jos sisältö on ohutta, kopiomaisen yleistä tai tehty ilman selkeää tarkoitusta.

Hakukoneoptimoinnin näkökulmasta ratkaisevaa ei ole enää nykyisin se, kuka kirjoitti aiheesta verkkoon ensimmäisen version. Ratkaisevaa on se, vastaako sisältö oikeaan kysymykseen paremmin kuin muut vaihtoehdot. Löytääkö lukija siitä hyödyllisen vastauksen? Onko sivu rakennettu järkevästi? Tukeeko sisältö yrityksen muuta kokonaisuutta, kuten palvelusivuja ja muita artikkeleita?

Hyvä SEO-sisältö ei synny satunnaisista promteista vaan siitä, että tiedät mitä aiheita asiakkaasi hakevat, missä vaiheessa omaa ostopolkuaan he ovat. Tekoäly voi siis auttaa tehokkaasti tuottamaan sisältöä ilman tyhjän paperin syndroomaa, mutta tuloksellisesti vain mikäli taustatyö on tehty riittävällä tasolla. Tämän opetan myös omalla Hakukoneoptimoinnin koulutuksellani, jolloin hakukoneoptimoitu sisällöntuotanto alkaa rakentaa oikeanlaista luottamusta ja poistaa asiakkaiden ostonesteitä samalla kun sisällöt nousevat orgaanisesti esille Googlessa sekä tekoälyvastauksissa.

Näin käytät tekoälyavusteista sisällöntuotantoa fiksusti

Käytännössä toimivin malli on yllättävän yksinkertainen. Sinä tuot pöytään asiakasymmärryksen, palvelunäkemyksen ja liiketoiminnan tavoitteen. Tekoäly auttaa muotoilemaan, jäsentämään ja nopeuttaa kirjoittamisprosessia.

Aloita aiheesta, ei työkalusta. Mieti ensin, mitä asiakkaasi kysyvät ennen ostoa, millä sanoilla he kuvaavat ongelmaansa ja mikä tieto auttaa heitä eteenpäin. Sen jälkeen voit käyttää tekoälyä ehdottamaan rakenteita, väliotsikoita tai vaihtoehtoisia tulokulmia.

Seuraavaksi tarkista aina kolme asiaa: onko teksti totta, kuulostaako se sinulta ja viekö se lukijaa kohti seuraavaa askelta. Jos jokin näistä puuttuu, sisältö ei ole vielä valmis.

Hyvä käytännön sääntö on tämä: älä julkaise mitään, mitä et itse voisi perustella asiakkaalle kasvotusten. Tämä pitää laadun yllättävän hyvin kurissa.

Ja viimeisin: mikäli osaat tutkia jo avainsanoja sekä tunnet hakukoneoptimoinnin perusteet, tarkista kohtaako nämä kaikki sisällöissä.

Olen ollut skeptinen AI-työkalujen suhteen, mutta…

En ole ollut AI-työkalujen suurin fani SEO-sisällöntuotannossa ja syy on yksinkertainen. Useammat AI-työkalut arvailevat Googlessa menestyviä aiheita, tuottavat varsin geneeristä sisältöä eivätkä oikeasti osaa huomioida hakukoneoptimoinnin perusteita.

👉 Ja silloin ne eivät myöskään tuo tuloksia, jolloin omalla työllä olen saanut parempia tuloksia

Mutta sitten sain eräältä asiakkaalta pyynnön muodostaa hänen sivustostaan SEO nykytila-analyysin ja hänen sivustonsa sai varsin kattavaa näkyvyyttä Googlessa. Ajattelin, että hän tekee varmasti jo jonkun kilpailijani kanssa hakukoneoptimointia omalle sivustolleen, enkä siksi alkuun edes tehnyt hänelle tarjousta. Mutta hänen kanssaan juteltuani selvisi, että hänellä blogisisältöjen kirjoittamisen apuna on AI-työkalu nimeltä SORO. Olin hämmentynyt, sillä en ollut vielä tavannut työkalua, joka oikeasti tekisi SEO-sisältöjä kunnolla.

Apua blogisisältöjen kirjoittamiseen SORO:lla

Annoin itse SORO:lle mahdollisuuden, sen asentaminen jäi minulla kuitenkin kesken, sillä asennushetkellä tuli jotain muuta tärkeämpää vastaan. Ehdin jo kuitenkin antaa SORO:lle verkkosivustoni osoitteen sekä maksaa sovelluksen kuukausimaksun 👉 seuraavana aamuna sähköpostissani odotti tieto, että ensimmäinen sisältö on valmis.

Tämä kuvastaa hyvin sitä, kuinka helppo SORO:n käyttöönotto on.

Ja pakko myöntää, että ensimmäisen sisällön luettuani oli hämmentynyt, miten hyvin tuo AI-työkalu oli osannut sanallistaa minun ajatuksia. Oikeastaan ensimmäinen teksti sisälsi sellaisia näkökulmia omiin aiheisiini liittyen, että huomasin miettiväni “miksi itse en ollut tajunnut sanoittaa tätä aiemmin näin“. Ja niin minusta tuli kertaheitolla SORO:n käyttäjä.

Ja se miksi kaikkein eniten olin työkalusta hämilläni, se tuntuu tunnistavan minkä verran mitäkin aihetta Googlesta oikeasti haetaan. Tein nimittäin tähän liittyen tarkistuksia käyttämälläni SEO-työkalulla - toki pieniä poikkeavuuksia löysin, mutta pääasiallisesti tieto hakusanojen volyymista oli oikea.

SORO:n avulla hakukoneoptimoitu sisällöntuotanto helpottuu, koska:

  • Saat valmiita luonnoksia useamman kerran viikossa, jolloin sinun ei tarvitse miettiä seuraavan blogikirjoituksen sisältöjä

  • Aiheet liittyvät vahvasti omaan aihepiiriisi - saat myös tiedon, kuinka usein tiettyä aihetta haetaan hakukoneista

  • Sisältöjen tyyli on paljon laadukkaampaa kuin esimerkiksi chatGPT:n

Voit etukäteen määritellä julkaiseeko SORO jokaisen sisällön puolestasi suoraan sivustollesi, vai teetkö sen itse. Minä halusin valita jälkimmäisen vaihtoehdon - mutta tämänkin automatisoimalla säästät entisestään blogisisältöjen kirjoittamiseen kuluvaa aikaa.

Raportoin SORO:n avulla saamistani tuloksista osaksi tätä kirjoitusta hieman myöhemmin.

Odotellessasi voit ottaa SORO:n kokeiluun myös yrityksellesi.. Kokeilu on täysin riskitöntä, sillä vaikka joudutkin maksaa työkalun heti käyttöönoton yhteydessä, saat rahasi takaisin 14 vuorokauden ajan, ellet joko osaa käyttää työkalua tai et pidä sen käytöstä.

Saat myös -50% alennuksen työkalun käytöstä, kun siirryt käyttämään sitä oheisten linkkien kautta - samalla minä saan tästä pienen suosittelubonuksen.

SORO antaa sinulle ohjeita, miten hakukoneoptimointi on toteutunut

Vaikka SORO antaakin sinulle viitteitä siitä, miten kirjoitetun sisällön hakukoneoptimointi on toteutunut (näin tekee muutkin työkalut, kuten verkkosivualustasi) - ei parhaat pisteet vielä tarkoita parasta mahdollista näkyvyyttä. SEO Score-pisteet ovat toimivia silloin, kun kirjoituksen ydinaiheena on käytetty sellaista sanaa, jotka ihmiset oikeasti suosivat tehdessään hakuja Googlessa.

Tekstin pituudella et pelkästään nouse esille hakutuloksissa, mutta muutoin tämä antaa viitteitä siitä kuinka hyvin olet esimerkiksi otsikoinut tekstiäsi ja sisällyttänyt siihen linkityksiä.

Blogin kirjoittamisen lisäksi SORO mahdollistaa myös sosiaalisen median tiliesi yhdistämisen ja sisällöntuottamisen myös Instagramiin sekä Facebookiin - itse en tätä ominaisuutta ole kokeillut, joten osaa kommentoida tätä aihetta mitenkään.

Seuraava
Seuraava

Yleisimmät SEO-virheet verkkosivuilla