Hakukoneoptimoinnin avulla saavutettuja tuloksia asiakkaideni sivustoille - tutustu asiakastarinoihin

Valitse

Palautteita asiakkailta:

  • "Rehellisesti en olisi ikinä uskonut, että sivusto saa edelleen näkyvyyttä hakutuloksissa, vaikka projektista on jo vuosi. Huippua! 😍 Onneksi olen löytänyt sut!"

    Katri, terveys- ja liikunta-ala

  • "Mä sain yhteydenoton Iltalehdestä ja mua haluttiin haastatella oman alani asiantuntijana lehtijuttuun. Toimittajan kanssa jutellessa hän sanoi löytäneensä minut GOOGLAAMALLA - oli löytänyt minut ekojen hakutulosten joukosta."

    Anonyymina pysyttelevä asiakas, joka sivusto ei löytynyt ennen yhteistyötä Googlesta ollenkaan

  • "Olen saanut uusia asiakkaita nettisivujen lomakkeen kautta ja asiakkaat löytävät minut nyt helpommin kuin ennen. Osaat kertoa asioista siten, että ymmärrän. Et käytä sellaista ammattikieltä, jossa asiakkaana tunnen oloni tyhmäksi."

    Kati, henkinen hyvinvointi

  • "Lähtötilanteeseen nähden ollaan tultu jättimäinen harppaus eteenpäin, siitä kaikki kiitos ja kunnia sulle ❤️ Teet oikeasti aivan super tärkeää ja arvokasta työtä kun autat samalla muita onnistumaan."

    Anonyymina pysyttelevä asiakas, joka sivusto ei löytynyt ennen yhteistyötä Googlesta ollenkaan

Haluatko tietää sivustosi nykytilan hakukoneoptimoinnin osalta?

Tilaa ilmainen sivuston nykytilan analyysi. Nykytila-analyysi antaa kattavan kokonaiskuvan koko sivustosi nykyisestä tilanteesta sekä avainsanojen tuomasta liikenteestä sekä toimenpiteiden tärkeydestä. Nykytila-analyysi perustuu täysin verkkosivustosi synnyttämään dataan, eli oikeaan ja ajantasaiseen tietoon.

Saat sähköpostitse raportin sivustosi tilanteesta sekä tarjouksen SEO-toimenpiteistä, jotka vaativat kehittämistä.

Raportin valmistuminen kestää 1-5 arkipäivää. Tilaamalla analyysin sinut liitetään uutiskirjelistalleni.

Hakukoneoptimointia ei tehdä yhdellä ainoalla tavalla – se rakennetaan aina kokonaisuutena

Hakukoneoptimoinnilla saavutettaviin tuloksiin vaikuttavat sivuston lähtökohdat, tehdyt toimenpiteet ja toimialan kilpailutilanne. Siksi sama ratkaisu ei toimi kaikille.

Omassa työskentelytavassani asiakkaiden kanssa korostuu asiakkaan nykytilanteen ymmärtämisen lisäksi se, ettemme koskaan lähde jahtaamaan pelkkiä hakutulossivun ykköspaikkoja, mikäli näen etteivät ne tuo parhaita mahdollisia tuloksia!

Palveluissani tavoitteena on näkyvyys, joka tuo oikeita kävijöitä ja aitoja tuloksia!

Mitkä asiat vaikuttavat sivuston näkyvyyden kehittymiseen?

Etsitään yhdessä ne sanat ja keinot, joiden avulla asiakkaasi alkaa löytää vaivatta luoksesi!

Haluatko tietää, miltä tämä voisi näyttää juuri sinun yrityksesi kohdalla?

SEO asiantuntija Sarita Peltoniemi hymyilee kameralle