Tärkeä sana, hakusana, avainsana vai toivehakusana?

Moni yrittäjä tunnistaa tilanteen: yrityksen sivustolla puhutaan intohimolla omasta osaamisesta, käytetään alan käsitteitä ja sanoja ja sisältöteksteihin on panostettu tuntikausia. Silti sivusto ei nouse Googlessa esiin, eikä odotettua kävijävirtaa synny.

Syy ei todellakaan ole se, ettetkö yrittäjänä olisi osannut sanoittaa palveluasi oikein. Ongelma on tyypillisesti siinä, että verkkosivulla on käytössä tärkeitä sanoja, mutta ei niitä sanoja, joita asiakkaat todellisuudessa käyttävät, kun etsivät yrityksen tuotteita tai palveluita hakukoneista. Jos näitä sisällön kannalta tärkeitä sanoja on sijoitettu esimerkiksi otsikoihin (kohtiin, joiden perusteella hakukoneet muodostavat käsityksensä sivun aiheesta) ne voivat jopa estää sivustoa näkymästä Googlessa.

Tärkeiden sanojen lisäksi yksi yleisimmistä kompastuskivistä on myös toivehakusana: sana, jolla yrittäjä itse haluaisi näkyä Googlessa. Ongelmana näissä on, että jos asiakkaat eivät koskaan kirjoita tätä samaista sanaa Googlen hakukenttään, valitun toivehakusanan avulla ei ole potentiaalia tavoittaa asiakkaita. Ei edes silloin, kun sivu sijoittuisi sillä hyvin. Tällöin näkyvyys ei johda todelliseen tulokseen, koska hakijoita ei yksinkertaisesti ole.

👉 Hakunäkyvyyden rakentamisessa ratkaisevaa ei siis ole se, mikä sana tuntuu sinulle oikealta tai tärkeältä, vaan se, mitä sanoja asiakkaasi todella käyttävät etsiessään palveluitasi.

  • Tärkeä sana = sisällön kannalta merkityksellinen, asiakkaat eivät käytät tätä hakukoneissa (tyypillisesti liian yleiset sanat)

  • Hakusana = asiakkaan käyttämä sana Google-haussa (ei välttämättä alan virallinen termi)

  • Avainsana = asiakkaiden käyttämä hakusana, joka otetaan tietoisesti käyttöön sisällössä (nämä selviää avainsanatutkimuksella)

  • Toivehakusana = sana, jolla haluaisit näkyä, mutta josta on hyötyä vain, jos asiakkaat todella hakevat sitä

Yhteenveto: